1989. (Neco z Alenky)
Ohjaus: Jan Svankmajer
Pääosassa: Kristýna Kohoutová
Svankmajerin Alice ei kohdallani kolahda aivan samalla tavalla kuin saman herran loistava Faust. Osasyynä lienee se, että Aliceen on tässä englanninkielisessä versiossa vaikea samaistua kun Camilla Powerin
dubbaus rupeaa ärsyttämään jo ensimmäisen minuutin aikana. Ja
todellakaan muuta puhetta ei koko elokuvan aikana olekaan
(kärsimystä!). Sinänsä ratkaisu on perusteltu, koko elokuva on Alicen
leikkiä, joten tietysti hän kommentoi kaikkea ja toimii jokaisin hahmon
äänenä.
Omassa elementissään, nukkien, savianimaatioiden ja
unen logiikan kanssa, Svankmajer on kyllä huikea ja on tämä
ehdottomasti paras versio Carollin tarinasta missään muodossa, mutta
silti tätä vertailee automaattisesti Faustin aivan toisella tavalla hengittävään rytmiin ja näyttelijäntyöhön. Alicessa päähenkilö
on ainoa ihmishahmo ja kun maailma on alusta asti outo, on henkilön
leikkiin/uneen vaikeampi samaistua kun jos outo maailma tuotaisiin
tähän omaan, olemassaolevaan maailmaamme.
Parhaiten koko
teoksesta jää mieleen Svankmajerimaisen hienosti, viimeistä piirtoa
myöten toteutettu ihmemaa ja muutama käsittämättömän hieno hahmo, kuten
valkoinen jänis ja herttakuningatar. Jos pitää animaatiosta ja
kafkamaisesta ilotulituksesta, niin tätä elokuvaa ei kyllä kannata
missään nimessä jättää väliin..
Samalla levyllä Alicen kanssa on myös Svankmajerin lyhyt elokuva Darkness Light Darkness, josta ei kyllä löydy pahaa sanottavaa. Loistava lyhytelokuva.
torstai, 1. helmikuu 2007
Kommentit