1940. 
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Pääosissa: Laurence Olivier, Joan Fontaine, Judith Anderson, George Sanders

Pakko heti laittaa tähän alkuun, että ohessa olevalla julisteella ei juuri ole elokuvan kanssa tekemistä, ainakaan henkilöt eivät näytä esikuviltaan, mutta italialaisten näkemys on muuten niin viehättävä, että oli ehdottomasti lätkäistävä se tähän.

Rebecca oli Hitchcockin ensimmäinen Hollywood-filmi ja yllättäen ainoa joka hänen pitkällä urallaan ansaitsi hänelle parhaan elokuvan oscarin. Kaikki perus Hitchcockmaisuudet, ehkä huumoria lukuunottamatta, ovat jo kyllä kasassa tässä pätkässä, mutta silti ainakin minut Rebecca jättää vähän kylmäksi.

Tarina kertoo nuoresta, ujosta (ja nimettömästä) seuraneidistä (Fontaine), joka Monte Carlon matkallaan törmää rikkaaseen leskimieheen (Olivier), päräyttää naimisiin tämän kanssa ja muuttaa asumaan tämän hulppeaan kartanoon. Kaikki vaikuttaisi muuten olevan hyvin, mutta onnen yllä leijuu miehen ex-vaimon Rebeccan haamu. Olosuhteet joissa tämä hukkui ovat jokseenkin epäselvät ja enemmät kyselyt saavat miehen aina murun murtamaksi. Lisähuolia aiheuttaa myös lievästi sanottuna kylmä taloudenhoitaja Mrs. Danvers, jota upeasti näyttelee Judith Anderson.

Elokuva rakentaa hienosti jännitettä, mutta loppua kohti, yllätyksistä huolimatta, kaikki tuntuu jotenkin vesittyvän. Hitchcock mielestäni missaa myös upeasti tarjoillun viimeisen jännityksen hetken, kun aavemainen, kaiken menettänyt Mrs. Danvers astuu huoneeseen jossa sankarittaremme nukkuu odottaen miehensä paluuta. Sen sijaan, että pitäisi katsojaa piinassa, Hitchcock vapauttaa jännityksen miltei samantien näyttämällä ettei sankarittarellamme ole mitään hätää.

Muutamia unohtumattoman hienoja hetkiä on, kuten Mrs. Danversin hypnoottinen, itsemurhaan kehottava suputus Fontainen korvaan parvekkeella ja oivaltava kameratyö Olivierin kerratessa viimeistä iltaansa entisen vaimonsa kanssa. Mutta kolme tähteä riittäköön Rebecalle.