1992. (Benny's video)
Ohjaus: Michael Haneke
Pääosissa: Arno Frisch, Angela Winkler, Ulrich Mühe, Ingrid Stassner

Tämän miehen elokuvat ovat kyllä aina yhtä perkeleen pelottavia. Pari päivää sitten katsomani Seitsemäs manner-elokuvan jälkeen Bennyn video on, jos mahdollista, vieläkin shokeeraavampi kuin edeltäjänsä. On ihmisiä jotka eivät herran töistä juuri välitä, mutta minä kuulun ehdottomasti siihen toiseen ryhmään.

Benny on 14-vuotias teini joka kokee maailmaa videokameransa lävitse. Hyvänä esimerkkinä tästä on pojan alasvedetyt verhot. Niiden edessä on monitori joka on yhteydessä kameraan joka kuvaa ikkunasta näkyvää näkymää. Bennyn vanhemmat painavat töissään ja huvituksissaan ja Benny on pitkälti heitteillä elokuviensa ja musiikkinsa keskellä. Elokuva alkaa videopätkällä siasta joka teurastetaan. Benny kelailee pätkää edestakaisin. Erään koulupäivän jälkeen Benny kutsuu kotiinsa tytön jonka hän tapaa videovuokraamon pihalla, esittelee tälle sianteurastusvideon ja aseen jolla se tehtiin, lataa sen ja bam! - tragedia on valmis.

Loppuelokuva seurailee aika pitkälti mitä tämän jälkeen tapahtuu. Benny ei todellakaan mene shokkiin (lopulta) tapettuaan, vaan hän menee jääkaapille, kuvaa kuollutta tyttöä, jne. Arno Frisch näyttelee Bennyä todella kylmän rauhallisesti, tälläistä työtä ei näe Hollywood-pätkissä. Eikä näin kylmäveristä toimintaa. Bennyn teko ja varsinkin sen vaikutus häneen kertoo jotain karmivaa ajastamme. Enkä edes usko, että Haneke kärjistää, kunhan kertoo. Kun Bennyltä kysytään, miksi hän teki sen, hän vain lakonisesti vastaa: "En tiedä. Että tietäisin millaista se on. Kai."

Kun vanhemmat lopulta otetaan mukaan kuvioon, saa elokuva jälleen uuden tason. Mikä on vanhempien moraali, Bennyn moraali, maailmamme moraali? Syyllisyys? Yhdessä elokuvan hienoissa kohtauksissa vanhemmat laskelmoivat olohuoneessa, kuinka ruumiista hankkiudutaan eroon. Kohtauksen aikana katsojan (siis omani) tunteet vaihtuvat pöyristyksestä ymmärrykseen ja päinvastoin. Angela Winkler tekee muuten upeaa työtä Bennyn äitinä.

Haneke käyttää jälleen ihailtavan säästeliäästi ääntä ja kuvaa. Musiikkia ei käytetä juuri lainkaan, paitsi silloin kuin sillä on joku elokuvassa havaittava lähde josta se tulee. Samoin äänen kanssa. Vain hyvin harvoin musiikki kantaa yli leikkausten ja on sinänsä osaltaan tuomassa sitä huikeaa realismin tasoa mikä Haneken lakonisissa teoksissa on. Ekstroilla oleva haastattelu on jälleen täyttä rautaa, Haneke on kyllä aikamme rohkeimpia auteur-ohjaajia. Syvyyttä hänen teoksillaan löytyy vaikka millä mitalla, eikä ne ikinä anna valmiita vastauksia mihinkään (mutta herättää ne oikeat kysymykset). Nöyräksi tuntee itsensä miehen edessä.

Jos Seitsemännelle mantereelle tuli annettua vain neljä, niin kyllä Bennyn on syytä saada täydet viisi tähteä. Niin tiukassa otteessa se pitää koko kestonsa ajan. Papukaijamerkkiä en kuitenkaan taida tälläkään kertaa antaa. Miksi? Ehkä nämä elokuvat jättävät aina niin suureen hämmenyksen tilaan, että on oikopäätä vaikea hehkuttaa niitä maasta taivaaseen. Mutta annan papukaijan Hanekelle kaikesta mitä hän tekee...