1948.

Pitihän se tämäkin klassikko lukea, varsinkin kun en ole tätä ikinä onnistunut teatterissa näkemään, vaikka jokainen niemennotkon kesäteatteri on esittänyt tätä yksinkertaisten miesten odysseijaa ties kuinka monta vuosikymmentä.

Tarinassa Rummukaisen veljekset Ana ja Vilippus vievät veljeään Einaria hullujen huoneelle, sen suurempia kiireitä pitämättä. Matkalla miehet kohtaavat kaikenkarvaista väkeä ja joutuvat jos jonniinmoisiin kommelluksiin, aina tosin vain yhden luvun ajaksi.

Aapelin kieli on tutun rehevää ja lupsakkaa, hän piirtää Rummukaisten veljeksien persoonista ja matkakommeluksista ja -kumppaneista sympaattisen kuvan. Kummoista jännitettä ei tarinassa missään vaiheessa ole, tärkeintä on matka, ei sen lopputulos. Aapeli herättelee kysymystä siitä ketä tässä nyt tulisi olla viemässä hourulaan ja miksi, osansa saavat niin virkavalta kuin laitapuolen kulkijatkin.

Mutta tämän oman aikansa paasilinnan teoksista löytyy kyllä muita huomattavasti sytyttävämpiä teoksia kuin tämä harmiton jäyhien miesten matka halki hitaan hämeen, ehdottaisin ennemmin tarttumista vaikkapa Pikku Pietarin pihaan tai Meidän herramme muurahaisiin. Kaksi tähteä saa riittää...