1970. 
Ohjaus: Risto Jarva
Pääosissa: Pertti Melasniemi, Lilga Kovanko, Ulf Törnroth

Okei, olen myyty, täytyy myöntää. Risto Jarva on noussut viimeisten parien viikkojen aikana ehdottomasti suosikikseni suomalaisten ohjaajien joukossa. Miehen teoksista oli minulle aiemmin tuttu vain Jäniksen vuosi, mutta viimeisimpinä näkemäni Kun taivas putoaa... ja Bensaa suonissa nostivat miehen aivan toiseen ulottuvuuteen. Laukussa odottelee vielä Loma, valitettavasti tosin vain videona, dvd-kopiota ei ole, eikä kankaalta ole pätkää juuri tällä hetkellä mahdollista nähdä missään.

Elokuva on puhdas kolmiodraama. Lasse (Törnroth) ja Marja Roos (Kovanko) ovat ralliautoileva aviopari, joiden mekaanikoksi ja kakkoskuljettajaksi pestataan Tapsa Repo (Melasniemi). Lassen ja Marjan avioliitto tuntuu kulissilta, vihjataanpa jopa siihen, että Lasse olisi mennyt naimisiin Marjan kanssa vain appiukon ralliautoilun turvaavien rahojen tähden. Hyvin pian Tapsa ja Marja säätävät muutakin kuin pelkkiä ralliautoja...

Eokuva koostuu sekä autenttisista että lavastetuista mustavalkoisista rallipätkistä, joita Jorma Pulkkisen ääni kommentoi, ja värillisistä jaksoista joissa tarinaa kuljetetaan eteenpäin. Ratkaisu on rohkea, eikä tunnu seuraavan mitään tiettyä tarkkaa logiikkaa, mutta on silti täysin perusteltu ja hyväksyttävä. Erityisen rohkeaa elokuvaäänen käyttöä on elokuvan alussa, jossa Pulkkisen radiokommentit kertovat katsojalle  rallikuvien taustalla keitä tarinan keskeiset henkilöt ovat ja mitkä ovat heidän väliset suhteensa.

Jarvan henkilöt erotisoivat autonsa ja tuntuvat pitävän rakkautta samanlaisena kilpailuna kuin suurajoja. Se kuka kulloinkin näyttäisi olevan johdossa on Marjan rakkauden kohde. Toistuvasti henkilöt rakastelevat auton äänien tahtiin, hevosvoimat jylläävät ihmisroottoreissa. Kaikesta autoilustaan huolimatta Bensaa suonissaan on kuitenkin varsin autovastainen elokuva.

Näyttelijäntyö on hieman epätasaista, välillä loistavaa, välillä taas vähemmän loistavaa. Melasniemen ja Kovankon kohtaukset ovat rohkeita ja he vaikuttavat olevan kotonaan kameran edessä. Silloin tällöin replikointi maistuu hieman puulta, samoin kuin tarinan kuljetus, mutta aina Jarvalla tuntuu olevan muutama yllätys hihassaan. Katsojaa hän ei aliarvioi koskaan. Yhtäkkiä yllättäen kesken elokuvan kuvaruutuun ilmestyy pari tekstiplanssia ja kaavakuvia ihmisen ja auton anatomiasta, mutta kaiken tämän hyväksyy mukisematta. Jarvan metodit ovat aina kuitenkin nimenomaan elokuvallisia!

Loppupuolella on muutamia todella latautuneita kohtauksia ja ihmiskuvaukset syvenevät makaaberisti.

Viittä tähteä en voi elokuvalle antaa, sillä selviä puutteita on, mutta rohkeudesta on vähintään neljä annettava. Ei Jarva turhaan vienyt parhaan ohjaajan jussia kotiin tästä elokuvasta.