1987. 
Ohjaus: Aki Kaurismäki
Pääosissa: Pirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Kati Outinen, Elina Salo

Kaurismäen film noir-versio Shakespearen (ehkä koko maailman) tunnetuimmasta näytelmästä on riemukasta katsottavaa, varsinkin aluksi.

Pirkka-Pekka Petelius on Hamlet, joka isänsä kuoleman jälkeen saa perinnöksi 51% tämän omistamasta saha- ja telakkateollisuudesta. Yhtiön johtoon astuu kuitenkin Hamletin isän kuoleman juoninut Klaus (Salminen), joka pitää Hamlettia täydellisen lapsellisena ja uskoo voivansa pitää yhtiötä osake-enemmistöllä näennäisesti hallitsevan perijän aisoissa. Samaan tähtäävät Polonius (Esko Nikkari) ja hänen tyttärensä Ofelia (Outinen). Hamlet ei kuitenkaan anna panna itseään halvalla...

Kaikki ohjaajalle tutut trademarkit ovat läsnä, mutta hauskasti sovitettuna alkuperäistekstiin. Tämä laajentaa kokemusta perinteisen Kaurismäki leffan ylitse, mutta toisaalta tutussa tarinassa on myös ongelmansa. Hamletin tarinaa nimittäin seurataan ehkä turhankin tarkasti, varsinkin elokuvan loppupuolella. Oman hauskuutensa tietenkin on Kaurismäen tavassa käsitellä tuttuja kohtauksia, mutta silti tuntuu että turha uskollisuus alkuperäistarinalle syö varsinaista elokuvakokemusta. Elokuva jää puolitiehen, ikäänkuin kahden tulkinnan väliin.

Näyttelijät ovat loistavia, vaikka itse Hamlet ei vakuuta. En ole koskaan juurikaan välittänyt PPP:stä (lukuun ottamatta vanhoja Velipuolikuita), enkä voi sanoa että tämä elokuva olisi tilannetta muuttanut. Ohjaus ja tekniikka näkyy miehestä liikaa, toisaalta taas Kaurismäkeläisessä ilmaisussa ei varsinaisesti henkilöiden "aitouteen" ole tarkoituskaan samaistua.

Film noir-tyyli sopii tarinaan loistavasti ja tyylikkäästi valaistut interiöörit hehkuvat vanhaa dekkari-tunnelmaa. Yksityiskohdat autoja ja pistooleja myöten ovat kunnossa. Kaurismäen parodia vie meidät välillä modernimpiinkin maisemiin; kun Hamlet karkaa Englantiin nousee hän ruotsinlaivaan ylittääkseen kanaalin. Tällaisia tulkintoja on elokuva täynnä - ja suurin osa on riemukkaan oivaltavia.

Loppupuolella elokuvan rytmi alkaa laahata, vaikka porukkaa lahdataan kuin kinkkuja joulupöytään. Tai ehkä juuri siksi. Loppuselvitys Hamletin ja Klausin välillä hukataan turhan nopeasti, aineksia enempään olisi ollut. Toisaalta loppuratkaisu on yllättävä.

Ehdottomasti parhaita Hamlet-tulkintoja jota olen koskaan nähnyt, niin elokuvan kuin teatterinkaan puolella, vaan ei silti täydellistä. Neljä tähteä.